Kodin siunaus kutsuu läheiset yhteiseen kotiin
Lapsenlapsen kasteen yhteydessä pariskunnan yhdessä rakentama koti sai siunauksen.
Johanna Väisälä ja Markku Kohtamäki olivat rakentaneet yhteisen kodin kauniille paikalle Pajuluoman varteen. Kodissa vietettiin Johannan lapsenlapsen kastejuhlaa, ja juhlaan liittyi toinenkin tärkeä hetki. Samalla siunattiin koti, jonka pariskunta oli yhdessä suunnitellut ja rakentanut.
– Se oli liikuttava hetki, pariskunta sanoo yhteen ääneen.
Johannalle kodin siunaaminen oli tuttua jo kolmen vuosikymmenen takaa. Kun hänen kaksostyttärensä kastettiin, myös silloinen uusi koti siunattiin. Ajatus kulki mukana, kun Johanna ja Markku ryhtyivät rakentamaan yhteistä kotiaan.
– Olen tosi kiitollinen, kun on saatu yhteinen koti meille, ja se on meille tosi rakas paikka, Johanna kertoo.
Tilaa läheisille
Omakotitalo Seinäjoen Pajuluomaan syntyi omista toiveista. Johanna hahmotteli pohjapiirrosta ruutupaperille ja paneutui sisustukseen, materiaaleihin ja väreihin. Sähköurakoitsijana työskentelevä Markku osallistui tekniseen suunnitteluun sekä rakennustöihin. Molempien kädenjälki näkyy talossa.
Tilaa haluttiin myös läheisille. Kauempaa tulevat lapset perheineen voivat jäädä yöksi yläkerran makuuhuoneisiin, ja isoon olohuoneeseen mahtuu koko joukko kerralla iltaa istumaan.
– Tässä oli sellainen ajatus, että tänne mahtuu kaikki kerralla, Markku kertoo.
Kodin siunaaminen oli ollut mielessä jo rakennusvaiheessa, mutta arjen keskellä se jäi odottamaan. Kun kodissa oli asuttu jo jonkin aikaa, Johanna pohti, oliko hetki mennyt ohi. Lapsenlapsen ristiäiset tarjosivat hyvän ja luontevan tilaisuuden toteuttaa yhteinen toive.
Ilman suuria järjestelyjä
Läheisten läsnä ollessa kodin siunaamiseen kiteytyi myös viesti: tänne saa tulla.
Johannalle on tärkeää, että lapset, lastenlapset ja muut vieraat tuntevat olevansa tervetulleita. Koti merkitsee hänelle paikkaa, jossa saa olla oma itsensä. Markulle kodin tuntu syntyy tutuista arjen tavoista ja siitä hyvästä tunteesta, jonka kotiin palaaminen tuo.
Oman kokemuksensa myötä Johanna rohkaisee ajattelemaan kodin siunaamista ilman suuria järjestelyjä. Sen ei tarvitse liittyä muuttopäivään tai isoon perhejuhlaan.
– Eihän sen tarvitse olla välttämättä juhlakaan. Se voi olla hyvin pienimuotoinenkin tapahtuma, Johanna sanoo.
Kuva: Matti Hautalahti
Teksti: Jaakko Jokela
Kodin siunaus
- Lyhyt rukoushetki, jossa kiitetään uudesta tai vanhasta kodista ja pyydetään siunausta sen asukkaille
- Siunaushetken voi johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai perheenjäsen itse
- Toimitukseen kuuluu alkumusiikkia tai virsiä, johdantosanoja, Raamatun lukua, rukouksia ja varsinaiset siunaussanat
- Siunauksen voi yhdistää vaikkapa tupaantuliaisiin, kastetilaisuuteen tai vapaamuotoiseen illanviettoon
Ota yhteyttä: Seinäjoen palvelutoimisto, 06 418 4901, seinajoki.virasto@evl.fi