Luova hengähdyshetki
Nurmon pappilassa kuun lopussa jatkuva Bible Journaling tarjoaa luovan hengähdyshetken arkeen.
Raamattua voi lähestyä monella tavalla. Yksi niistä on Bible Journaling, jossa tekstiä tutkitaan kuvien, värien ja luovan tekemisen kautta.
Tasaisesti suosiotaan kasvattanutta Bible Journalingia vetävä Nurmon kappeliseurakunnan diakoniatyöntekijä Johanna Lahtela kuvailee harrastusta eräänlaiseksi kuvalliseksi raamattupäiväkirjaksi.
– Monelle ihmiselle Raamatun teksti nousee mieleen kuvina. Bible Journalingissa niitä kuvia voi tehdä näkyväksi piirtämällä, maalaamalla tai vaikka kollaasien avulla. Kyse ei ole taideteoksen tekemisestä vaan siitä, mitä teksti juuri sinulle sillä hetkellä kertoo, Lahtela sanoo.
Ilman suorituspaineita
Bible Journalingin ytimessä on henkilökohtainen pohdinta. Jokaisella osallistujalla on edessään kirkkovuoteen liittyvä raamatunteksti sekä mahdollisuus työstää sitä omalla tavallaan. Käytössä on runsaasti erilaisia materiaaleja akvarelliväreistä tusseihin ja lehtikuvista tarroihin.
– Joskus paperille syntyy kuva, joskus vain värejä. Jos teksti ei juuri sinä päivänä herätä mitään, voi tehdä vaikka värityskuvaa tai vain olla mukana. Mitään suorituspaineita ei ole, eikä tuotoksia tarvitse esitellä muille, Lahtela kertoo.
Ryhmän osallistujajoukko on monipuolinen. Mukana on ollut niin lapsiperheitä, nuoria kuin eläkeläisiäkin. Kynnys osallistua on matala, sillä ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
– Moni kertoo lähtevänsä illan jälkeen keventyneenä. Arjessa on niin paljon hälyä ja jatkuvaa multitaskaamista, että kahden tunnin pysähtyminen yhden asian äärelle tuntuu todella virkistävältä.
Isommat tilat
Kasvanut kiinnostus Bible Journalingia kohtaan näkyy myös käytännössä. Nurmon Olotila on käynyt pieniksi, joten syksystä lähtien kokoontumiset järjestetään suuremmissa tiloissa Nurmon pappilassa. Ensimmäinen syksyn Bible Journaling -ilta pidetään 29. syyskuuta kello 17.30.
Bible Journaling on yksi esimerkki Seinäjoen seurakunnan monipuolisesta harrastustoiminnasta. Tarjolla on muun muassa käsityöryhmiä, kuoroja, liikuntaa, keskusteluryhmiä ja vapaaehtoistoimintaa.
– Ihmiset oppivat ja käsittelevät asioita eri tavoin. Siksi on tärkeää, että tarjolla on monenlaisia tapoja osallistua ja löytää oma paikkansa yhteisössä, Lahtela toteaa.
Bible Journaling-ryhmä
- Bible Journaling on päiväkirjamainen tapa tutkia Raamatun tekstejä piirtäen, maalaten tai muilla tekniikoilla kuvittaen
- Kokoontumiset Nurmon Pappilassa klo 17.30 tiistaisin 29.9, 27.10. ja 24.11.
- Ilmoittautumista ei tarvita, vaan paikalle voi vain saapua
- Tarjolla iltateetä
-
Vastaava diakoniatyöntekijä
Johanna LahtelaSeinäjoen seurakunta | Nurmon kappeliseurakunta | Diakonia