Ylistaron kirkko

Ylistaro kuului Pohjankyrön kirkkopitäjään, mutta on toiminut Isonkyrön kappeliseurakuntana jo vuodesta 1658. Itsenäinen seurakunta Ylistarosta tuli 1859, ja seurakuntaliitoksessa 2009 taas kappeliseurakunta Seinäjoen seurakuntaan.

Ensimmäinen kirkko Ylistaroon rakennettiin 1658, vaikka lupaa rakentamiseen ei ollut. Seuraavana vuonna tuomiokapituli kielsi jumalanpalvelusten pidon, mutta ylistarolaisten anomuksesta lupa saatiin muutaman kuukauden kuluttua. Vuonna 1661 pyydettiin omaa pappia. Omatoimiset ylistarolaiset myös rakensivat omin luvin kirkkoonsa kellotapulin 1690-luvulla.

Vajaan sadan vuoden aikana kirkko kävi pieneksi, ja uusi kirkko valmistui 1748, tapuli 1775.
Jo 1840-luvulla kirkko oli taas käynyt ahtaaksi, ja uuden kirkon rakentamista ryhdyttiin suunnittelemaan. Koska Ylistaro oli ns. keisarillinen pitäjä, keisarilla oli tavallista suurempi sananvalta myös kirkon rakentamisessa. Kun ylistarolaiset suunnittelivat puista kirkkoa, määräsi keisari rakennettavaksi kivisen kirkon.

Vuosia keskusteltiin muun muassa kirkon paikasta. Valtionarkkitehti E. Lohrmann laati piirustukset 1846 ja samana vuonna palkattiin rakennusmestariksi Juho Kuorikoski. Kirkko valmistui 1850 ja sen vihki arkkipiispa Edvard Bergenheim helatorstaina 20.5.1852.

Ylistaron kirkko on uusgotiikan varhaisvaiheen ensimmäisiä edustajia maassamme. Kirkko on maamme kolmanneksi suurin Kerimäen ja Johanneksen kirkon jälkeen. Kirkon pituus on 59 ja leveys 26 metriä. Pääristi kohoaa 52 metrin korkeuteen. Istumapaikkoja kirkossa on 1970-luvun korjaustyön jälkeen 2 500. Aikaisemmin niitä oli sata enemmän.

Kauas lakeuksille näkyvästä ”komiasta kirkosta” tuli tavallista näkyvämpi. Onpa esitetty epäilyjä, että Ylistaron ja Vaasan kirkkojen piirustukset olisivat vaihtuneet. Ylistaro oli tuolloin kuitenkin suurin suomenkielinen kappeliseurakunta, jossa oli noin 8 000 asukasta. Kaikkien halukkaiden oli mahduttava kirkkoon.

Kirkon vaikuttavuutta lisäävät rakennusmateriaaleina käytetyt kivi ja tiili. Rakentamisajan kynttilävalaistuksella ja puilla lämmittämisen aikana ratkaisu oli myös paloturvallinen. Tornin pinta on osittain tiiltä, mutta ulkoseinillä on vaalea, 1994 uusittu rappaus. 1970-luvun maalaustöissä palautettiin värityksessä 1900-luvun alun malli kirkon sisätiloissa.

Holvatun kirkkosalin jakavat kolmeen laivaan kummallekin pitkälle sivulle rakennetut kaksikerroksiset lehterit. Seinillä on goottilaisia kaariaiheita ja suuri kaari-ikkuna, jonka alla on Kristuksen kirkastumista kuvaava alttaritaulu, Adolf von Beckerin maalaus vuodelta 1888. Hieronymoksen 300-luvun käännöstyön seurauksena on Mooses saanut Ylistaron kirkon alttaritauluun sarvet. Kirkkaus/säteily -sana muistuttaa hepreassa läheisesti sanaa sarvet (2.Moos.34:29).

Kirkon 100-vuotisjuhlassa 1952 otettiin käyttöön Kangasalan urkutehtaan rakentamat 54-äänikertaiset urut. Urkujen celestaäänikerta on lahjoitus Amerikassa asuvilta ylistarolaisilta. Etualalla selkäpillit ovat mekaaniset, muuten pääurut ovat sähkö-pneumaattiset.

Urkuparvella ovat taiteilija Urho Lehtisen maalaamat freskot ”Uusi virsi” ja ”Vanha virsi”. Keskiaikainen messukasukka, testamenttilahjana saatu Raamattu vuodelta 1642, vanhan kirkon krusifiksi alttarilla ja Isonkyrön kirkkoherran Isak Brennerin 1661 maalaama oma muotokuva ovat kirkon kalleuksia. Sakaristossa on myös keisarin lahjoittama monihaarainen kynttelikkö, jonka jalustassa ovat keisarin tunnukset: kaksipäinen kotka ja sinetti.

Suurin osa kirkkojen vaivaisukoista on tehty 1800-luvun alussa ja monet niistä kuvaavat Suomen sodan (1808–09) sotainvalideja. Niin myös Ylistaron vaivaisukko, joka on vuodelta 1836. Ukon asu muistuttaa Suomen sodan aikaista asepukua. Ukko oli alun perin kirkon ulkoseinässä, mutta 2000-luvun alussa ukko joutui ilkivallan kohteeksi. Rahalipas ryöstettiin ja vaivaisukolta lyötiin puoli päätä irti kirveellä. Korjauksen jälkeen vaivaisukko siirrettiin kirkon ulkoeteiseen. Kertyneet varat käytetään vaivaisukkoperinteen alkuperäisen ajatuksen mukaan diakoniatyöhön.

Kirkon historiassa on myös tulipalo: 30.5.1954 illalla salama löi voimakkaasti kirkon torniin, silminnäkijöiden mukaan ”pariinkin kertaan” ja sytytti tulipalon. Pitäjäläisten ja palokuntien ponnistuksin tuli saatiin rajatuksi torniin, joka vaurioitui pahoin. Myös uudet urut kärsivät vesivahinkoja. Korjaustyöt tehtiin ripeästi, ja jo syksyllä samana vuonna torni oli entistä ehompi, 2,5 metriä aiempaa korkeampi.

Ylistaron kirkko on osa valtakunnallisesti arvokasta Kyrönjoki-laakson maisema-aluetta. Edelliset kirkot sijaitsivat vanhimman hautausmaan paikalla, jonka keskeisen osan muodostaa nyt sankarihautausmaa-alue. Vapaussodan muistomerkin on veistänyt taitelija Eljas Ilkka, talvi- ja jatkosodan ja entisten kirkkojen muistomerkit on veistänyt taitelija Kalervo Kallio.

Kirkon eteläpuolella on arkkitehtitoimisto Aulis Jääskeläisen suunnittelemat seurakuntatalo vuodelta 1974 ja seurakunnan virastotalo vuodelta 1986.

Ylistarolaisten sinnikästä halua saada oma kappeliseurakunta ei lannistanut edes asian meno käräjille ja kova työ palkittiin vuonna 1667, kun seurakunta sai ensimmäisen apupappinsa.

Seurakunnan muodostumisen vaiheet

Ylistaro on nuorin vanhan Pohjankyrön emäseurakunnan kappeleista. Ylistarolaiset osoittivat merkittävää oma-aloitteellisuutta ja määrätietoisuutta oman kirkon saamisessa, kun 1658 ryhdyttiin rakentamaan omaa kappelikirkkoa ilman, että siihen oli saatu emäseurakunnalta lupaa. Vaikka asiasta jouduttiin käymään käräjillä, ylistarolaisten sinnikkyys kirkkoasiassa lopulta palkittiin. Oman kappeliseurakunnan voidaan katsoa muodostuneen 1667, kun isokyröläinen Klemetti Röök määrättiin tänne ensimmäiseksi apupapiksi. Oman papin saamiseksi ylistarolaisten piti vannoa omasta, lastensa ja jälkeläistensä puolesta, etteivät he vetäytyisi koskaan Isokyrön emäkirkosta vaan ottaisivat osaa sen kustannuksiin.

Kun ensimmäisen kirkon kunto alkoi rapistua ja siitä kuultiin seurakuntalaisilta jatkuvasti valituksia, päätettiin uuden kirkon rakentamisesta. Ylistaron toinen kirkko valmistui 1748. Tästä toisesta, kuten myöskään ensimmäisestä kirkosta, ei ole säilynyt piirustuksia, mutta ne ovat oletettavasti olleet sen ajan rakennustyylin mukaisesti suorakaiteen muotoisia ja korkeita jyrkkäkattoisia puukirkkoja. Molempien kellotapulit sijaitsivat erillään kirkkojen vieressä. Ylistaron toisen kirkon rakentamisen kustannuksiin kannettiin virallinen valtakunnallinen kirkkokolehti.

Keisarin pitäjän komia kirkko

Ylistaron väkiluku ja hyvinvointi alkoivat kasvaa 1800-luvun alusta lukien. Herätysliikkeet olivat tulleet jäädäkseen. Ihmisillä oli palava halu tulla sanan kuuloon ja kasvattaa lapsiaankin käymään kirkossa, mutta kirkko alkoi käydä ahtaaksi. Uuden kirkon rakentaminen otettiin esille kirkonkokouksessa 1838. Asia saatiin päätökseen kun Venäjän keisari antoi yleisten rakennusten intendentille E. Lohrmanille tehtäväksi laatia Ylistaron kirkon piirustukset. Senaatti hyväksyi piirustukset 1846 ja seuraavan vuoden keväällä aloitettiin rakentaminen kallion porauksella. Näin voidaan myös jälkipuheet kirkon piirustusten vaihtumisesta, tai siitä ettei sitä olisi alun perin tarkoitettu Ylistaroon rakennettavaksi, haudata yksiselitteisesti vailla perää olevana. Kirkon rakentamispäätöstä edelsi ja helpotti Heikkolan, Riarehdon (Isokylä) ja Torkkolan seurakunnallinen liittäminen Isostakyröstä Ylistaroon 1840. Ylistaro oli tuolloin väestöltään jo Isokyröä suurempi. Kirkon rakennustyöt etenivät Jaakko Kuorikosken johdolla niin, että arkkipiispa Edvard Bergenheim saattoi vihkiä kirkon käyttöön helatorstaina 20.5.1852. Kirkko on maamme kolmanneksi suurin 2300 istumapaikallaan.

Ylistaron kappeli itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnaksi keisarin kiertokirjeellä 7.2.1859. Keisari määräsi kiertokirjeessään, että itsenäistyminen tapahtuisi emäseurakunnan seuraavan kirkkoherranvaalin yhteydessä. Ensimmäinen kirkkoherranvaali Ylistarossa pidettiin 1879, jolloin ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Salomon Hirvinen. Hän aloitti virassa 1881. Samana vuonna Ylistaron kirkko sai Adolf von Beckerin maalaaman alttaritaulun.

Ylistaron kirkon urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas kirkon satavuotisjuhlaan vuonna 1952. Uruissa on 55 äänikertaa.

Ylistaron kirkontornissa olevista kolmesta kirkonkellosta vanhin on peräisin ensimmäisestä kirkosta ja siinä oleva teksti kutsuu yhä seurakuntalaisia Jumalan sanan kuuloon Psalmin 50:5 sanoin: ”Cootcat minulle minun pyhäni.”

Kappeliseurakunnan nykypäivä

Vuonna 2009 tapahtuneen kuntaliitoksen seurauksena Ylistaron seurakunnasta tuli Seinäjoen seurakunnan kappeli. Ylistaro on tänä päivänä runsaan 5000 seurakuntalaisen muodostama toiminnaltaan itsenäinen ja vireä kappeliseurakunta. Kappeliseurakunnassa työskentelee työntekijöiden rinnalla monisatapäinen vapaaehtoisten joukko. Kirkon vieressä sijaitsee hautausmaa, 1974 rakennettu ja myöhemmin laajennettu seurakuntatalo sekä 1986 valmistunut virastotalo.

Teksti: Esa Perttu