Arjen yhteys ja yhteisöllisyys
Lauantaina 24.10.2026 vietetään Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivää, joka on myös osa ekumeenista vastuuviikkoa. Ekumenia on kaikkea sitä toimintaa, jonka tarkoituksena on edistää kirkkojen yhteyttä ja maailmanlaajan kirkon näkyvää ykseyttä. Suomessa tätä toimintaa edistää SEN, Suomen Ekumeeninen Neuvosto.
Mikä meitä ihmisiä oikein yhdistää ja mikä erottaa?
Tänä syksynä olen kohdannut saman haasteen monissa eri tilanteissa: mikä meitä ihmisiä oikein yhdistää ja mikä erottaa? Ja ennen kaikkea: voimmeko tehdä asioille itse jotain? Tänä syksynä olen päässyt leikittämään kaikkein pienimpiä koululaisia. Eri leikkien avulla opeteltiin muun muassa kuuntelemaan toisiamme, ottamaan kaikki mukaan yhteiseen tekemiseen sekä etsimään seikkoja, jotka yhdistävät meitä. Seitsenvuotiailta tämä alkoi sujumaan oikein mainiosti, miksiköhän me aikuiset olemme unohtaneet nämä opit?
Ajankohtaisia asioita seuratessa mieleeni nousevat seuraavat teemat: vastakkainasettelu, tuntemattoman pelko, itsekkyys, yhteisen vastuun puuttuminen, eriarvoistuminen, toisen näkökulman ohittaminen, vieraantuminen, ainoan oikean totuuden huutaminen ja ymmärryksen puute. Onko todella niin, että aikuisena emme enää osaa nähdä toisiamme ihmisinä vaan uhkina?
Ekumenia tarkoittaa sitä, että – erilaisista opeista ja näkemyksistä huolimatta – eri kirkkokunnat voivat tehdä yhteistyötä ja ainakin rukoilla yhteisten asioiden ja toinen toistemme puolesta. Erilaisia kirkkokuntia yhdistää Kristus ja Hänestä todistaminen; Jumalan rakkauden todeksi eläminen. Jos kerran Jumala rakastaa meitä ihmisiä, miksi me emme voisi ainakin yrittää rakastaa toisiamme? Erilaisuuksistamme huolimatta tai jopa juuri sen vuoksi?
Erään lounaan aikana päätin haastaa itseni. En mennytkään samojen tuttujen pöytään ruokailemaan, vaan hakeuduin itselleni vieraampien kollegojen pöytään. Paras päätös pitkään aikaan! Yhteisiä asioita löytyi, tutustuttiin puolin ja toisin ja pohdittiin yhdessä erilaisia teemoja. Olen tehnyt tätä myös muualla ruokaillessani. Ja aina uusi pöytäseura on ollut mukavaa ja joskus on jopa naurettu yhdessä. Se, jos mikä on elähdyttävää ja tuo hymyn kasvoille ja lämmön sydämeen.
Voitaisiinko siis ottaa vastaan yhteinen haaste? Pyritään olemaan enemmän lasten kaltaisia: kuullaan toisiamme, otetaan kaikki mukaan, huolehditaan toisistamme ja ennen kaikkea iloitaan yhdessä. Jokainen meistä haluaa kuulua johonkin, haluaa tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tämä vaatii meiltä kaikilta vain vähän rohkeutta. Paljonko sitä uskallat tänään jättää käyttämättä?
Vastuuviikon rukouksesta ”Anna meille viisautta etsiä rauhaa silloinkin, kun emme ole samaa mieltä. Auta meitä rakentamaan yhteyttä sinne, missä on syntynyt etäisyyttä, ja etsimään sitä, mikä yhdistää eikä sitä, mikä erottaa. – Anna meidän omalla elämällämme näyttää, että erilaisuudesta huolimatta voimme kuulua yhteen.” Aamen.
Kirjoitus julkaistu JP-Kunnallissanomissa 21.10.2026.
