Peräseinäjoen hautausmaa

Peräseinäjoen hautausmaa

Ilmajoen emäseurakuntaan kuuluivat 1700-luvulla silloisen Ilmajoen pitäjän Peräseinäjoen kylän (Yläseinäjoen), sekä Virtain Kurjenkylän asukkaat. Matka Ilmajoen emäkirkolle ja hautausmaalle oli varsinkin pitäjän eteläosista pitkä ja laajojen suoalueiden takia yhteydet erityisesti kesällä ja kelirikkoaikana huonot. Vainajien kuljetus siunattuun kirkkomaahan oli hankalaa.

Väliaikaishaudat Kettukankaalla ja Ruissaaressa

Perimätiedon mukaan vainajia haudattiin kesällä väliaikaisiin hautoihin, joista heidät myöhemmin siirrettiin Ilmajoen kirkkomaahan. Yksi tällainen väliaikaishautojen paikka on sijainnut Sammatissa Kettukankaalla. Sinne haudattiin ainakin Virtain Kurjenkylän vainajia.

Toinen väliaikainen leposija peräseinäjokelaisvainajille on perimätiedon mukaan ollut Ruissaari, pieni jokisaari Seinäjoessa, Ilmajoen Rengonkylässä. Ruissaaren alkuperäinen nimi on ollut Ruumissaari.
Väliaikaishaudoista vainajat kuljetettiin Ilmajoelle syksyllä maatöiden jälkeen jokea pitkin tai talvella reellä.

Oma hautausmaa

Ilmajoen kirkkoherra ymmärsi peräseinäjokisten kulkuvaikeudet ja kannusti vuonna 1747 ”kaukaisia metsäkyläläisiä ajattelemaan sielunhoitoaan ja rakentamaan saarnahuone vihittyine kirkkomultineen kuolleittensa hautaamista varten”. Yli 20 vuoden odotuksen jälkeen peräseinäjokiset saivat tuomiokapitulilta vuonna 1777 lopullisen luvan rukoushuoneen rakentamiseen ja hautausmaan perustamiseen Kärjen talon pellolle, nykyisen kirkon tuntumaan. Alue aidattiin ja vihittiin. Paikkaa kutsuttiin Kotomäeksi. Rukoushuone valmistui 1784. Vuonna 1798 Peräseinäjoelle myönnettiin kappeliseurakunnan oikeudet ja lupa oman kappalaisen palkkaamiseen. Samanaikaisesti rukoushuone uusittiin kappelikirkoksi ja sen yhteyteen lisättiin sakaristo.

Haudankaivuu

Hautausmaan käytöstä perittiin kello- ja multarahaa. Haudan kaivamisesta, peittämisestä ja hoitamisesta huolehtivat vainajan omaiset vuoteen 1881 asti, jolloin palkattiin sivutoiminen haudankaivaja. Haudan peittäminen kuului edelleen omaisille.

Järjestystä hautaamiseen

Alkuperäinen hautausmaa oli kappelikirkon välittömässä läheisyydessä ja vainajia haudattiin alueelle epämääräisessä järjestyksessä. Maaherran aloitteesta erillinen hautausmaa perustettiin 1800-luvun alussa seurakunnan maalle, kirkon pohjoispuolelle, nykyisen sankarihautausmaan tienoille. Omin päin hautaaminen kiellettiin ja annettiin määräys vainajien hautaamisesta järjestelmällisiin riveihin, vähintään 180 cm:n syvyyteen. Kirkon lähellä olleet, osittain romahtaneet talvihaudat piti kattaa kunnon kannella. Kun hautausmaa kävi ahtaaksi, sitä laajennettiin 1850- ja 1870-luvulla.

Uusi kirkko

Peräseinäjoen nykyinen kirkko on järjestyksessään toinen. Kirkko valmistui vuonna 1892 arkkitehtinaan Ivar Aminoff Vaasasta. Kirkon rakennuttaja oli Juho Karjanlahti. Kirkko on kolmella lehterillä varustettu ristikirkko ja se edustaa tyylillisesti eräänlaista välitys- tai nikkarityyliä ja siinä näkyy myös uusgoottilaisia vaikutteita.

Uuden kirkon rakentaminen pienensi hautausmaan pinta-alaa, sillä uusi kirkko oli aiempaa huomattavasti suurempi. Hautoja jäi tuolloin kirkon alle, vaikka vainajia myös siirrettiin kirkon rakennusaikana toisaalle. Tällöin loppui vanhan hautausmaan varsinainen käyttö. Myös uuden tien tekeminen keskustaan aivan kirkon viereen on pienentänyt hautausmaata.

Uusi hautausmaa

Kirkkopihan hautausmaa alkoi 1800-luvun loppua kohti käydä ahtaaksi. Ilmajoen kirkkoherra toi vuonna 1887 esiin kauan lykätyn ajatuksen uuden hautausmaan perustamisesta kappeliseurakunnalle. Jo seuraavana vuonna seurakunta lunasti talokas Matti Kärjeltä 400 markan hintaan kahden hehtaarin alueen. Alue sijaitsi Kupilanmäellä Alavuden maantien eteläpuolelta runsaan puolen kilometrin päästä kirkosta. Maanajon jälkeen uusi hautausmaa saatiin käyttökuntoon keväällä 1890 ja samana vuonna se vihittiin käyttöön. Perimätiedon mukaan pitäjäläiset eivät olisi ensi alkuun olleet kovin innokkaita ottamaan uutta hautausmaata käyttöön, vaan olisivat uuden hautausmaan valmistuttuakin edelleen halunneet tulla haudatuiksi kirkkotarhan vanhaan hautausmaahan, jonne heidän esivanhempansa oli haudattu. Ensimmäinen uuteen hautausmaahan haudattu vainaja oli nelivuotiaana kuollut Sanna Kanto, joka haudattiin keväällä 1892. Tästä alkoi uuden hautausmaan käyttäminen.

Hautausmaan laajentaminen

Hautausmaa alkoi vähitellen täyttyä ja 1960-luvulla tuli ajankohtaiseksi lisäalueen hankkiminen. Seurakunnan omistuksessa oli tarkoitukseen suunniteltua maata maantien pohjoispuolella, nykyisen ruumiskylmiön läheisyydessä. Maaperä ei kivisyytensä vuoksi tullut kuitenkaan kysymykseen hautausmaan lisäalueena. Seurakunta päätti vuonna 1973 ostaa Holmin perikunnalta noin 1,5 ha:n alueen hautausmaan viereltä, sen itäpuolelta. Perustustyöt tehtiin saman tien ja piispa Yrjö Sariola vihki lisäalueen käyttöön vuonna 1976.

Myös tämä ”uusi puoli” alkaa vähitellen täyttyä. Seuraava lisäalue on suunniteltu ”vanhan puolen” viereen, sen eteläpuolelle, josta on laajennusta varten hankittuna Liikalan tilan maalta noin 1 ha:n alue.

Tunnettujen peräseinäjokelaisten hautoja

1. John G. Annala

Amerikan lakimies (s. 1881 Peräseinäjoella, k. USA:ssa Fitchburgissa 1961). Teki elämäntyönsä Yhdysvalloissa. Testamenttasi syntymä-pitäjälleen merkittävän summan rahaa. Annalan nimeä kantava säätiö hoitaa lahjoitusomaisuutta ja jakaa avustuksia testamentin tekijän tahdon mukaisesti.

2. Karl Johan Vartiainen (1859–1901)

Peräseinäjoen seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra, virassa 1894–1901. Saarnamiehenä häntä pidettiin vaikeaselkoisena, mutta muuten suoritti papintyönsä moitteettomasti.

3. Hannes Kirkkala (1883–1958)

Peräseinäjoen seurakunnan pitkä-aikainen kanttori vuosina 1905–1954.

4. Vihtori Luoma (1857–1929) ja Anni Luoma (1857–1935)

Vihtori Luoma ja Anni Luoma olivat Peräseinäjoen ensimmäiset kansakoulunopettajat. He tekivät elämäntyönsä Viitalan kansakoulussa, jossa Vihtori oli opettajana 1892–1927.

5. Pietari Elfbring (1819–1893)

Pietari Elfbring toimi Peräseinäjoen kirkon lukkarina ja suntiona 1847–1893, yli 40 vuotta. Elfbring tunnetaan monista tarinoista, joista monet liittyvät hänen fyysisiin voimiinsa.

6. Einar Anton Kytilä (1893–1967)

Pitkäaikainen kunnanlääkäri 1930–1950-luvulla.

7. Heikki Alanen (1880–1961)

Heikki Alanen toimi seurakunnan kellonsoittajana ja myös postinkuljettajana.

8. Juho Lampi (1865–1953)

Peräseinäjokelainen liikemies, sahanomistaja. Antoi huomattavia lahjoituksia Peräseinäjoen kunnalle, seurakunnalle ja hyväntekeväisyyteen. Perhehautaan on haudattu myös vaimo Maria Lampi (1890–1992), vanhemmat maanviljelijä Erkki Lampi (1837–1909) puolisonsa Serafia Lammen (1831–1914) kanssa, sekä sisar Hedvig Lampi (1862–1912).

9. Aleksanteri Saarinen (1863–1915)

Peräseinäjoen kolmas kirkkoherra, virassa vuosina 1909–1915. Saarinen muistetaan älykkäänä, mutta jämeränä ja karskina miehenä, jonka pinnan alla oli silti myös leppoisaa leikkimieltä.

10. Juhana Yrjö Akilles Vuorinen (1866–1920)

Vuorinen oli Peräseinäjoen neljäs kirkkoherra, ehti toimia virassaan Peräseinäjoella vain vähän aikaa, 1918–1920. Vuorinen muistetaan sairaalloisena, mutta henkevänä saarnamiehenä.

11. Ville Ritola (1896–1982)

Ville Ritola, moninkertainen olympiavoittaja. Pariisissa vuonna 1924 Ritola voitti kultaa 1000 metrillä, estejuoksussa, 3000 metrin ja maastojuoksun joukkuekilpailuissa sekä hopeaa 5000 metrillä ja maastojuoksun henkilökohtaisessa kilpailussa. Vuonna 1928 Amsterdamissa hän voitti kultaa 5000 metrillä ja hopeaa 10 000 metrillä.

Ritola muutti jo nuorukaisena Amerikkaan ja palasi sinne vielä olympialaisten jälkeenkin. Suomeen Ritola palasi vuonna 1971, jolloin hän asettui Helsinkiin. Hänen tahtonaan oli tulla haudatuksi synnyinpaikkakuntansa Peräseinäjoen hautausmaahan.

12. Nikolai Honkala (1891–1964)

Nikolai Honkala toimi Peräseinäjoen seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1939–1962, lääninrovastina 1952–63. Hän oli persoonana värikäs ja monipuolisesti lahjakas toimien sekä puhujana, musiikin parissa ja tekemällä sepän töitä. Honkala oli kiinnostunut myös Kalevalan tutkimisesta.

13. Pentti Kortesmaa (1927–1998)

Pentti Kortesmaa oli oman pitäjän poika ja toimi seurakunnan kanttorina 1954–1992. Hän sai päästötodistuksensa Helsingin kirkkomusiikkiopistosta vain 20-vuotiaana. Kortesmaa opetti musiikkia Peräseinäjoen kansalaiskoulussa ja teki kanttorin-toimensa ohella monenlaisia töitä.

Hautausmaan eri alueet

Nykyisin käytössä olevalla hautausmaalla on aiemmin ollut oma alueensa kirkosta eronneiden haudoille. Heitä on haudattu hautausmaan vanhan puolen V4-lohkolle rivihautoihin. Nykyisin hautaamisessa ei erotella muihin seurakuntiin tai siviilirekisteriin kuuluvia. Hautausmaalla on ollut ainakin 1920-luvulta alkaen eri tyyppisiä hautausalueita. V1, V2 ja V5 ovat olleet pääasiassa sukuhautojen lohkoja. Lohkoilla V3 ja V6 on ollut enemmän kertahautoja. V6-lohkoa on kutsuttu lasten puoleksi, sillä sinne haudattiin aiemmin enimmäkseen lapsivainajia. Lohkolla V4 on pääasiassa sukuhautoja, lukuun ottamatta alueen itäreunalla olevia rivihautoja. Nykyisin ei tällaista erottelua ole käytössä.

Hautausmaan uudella puolelta on luovutettu käyttöön vain sukuhautoja 30 vuodeksi. Hautausmaalla on käytössä myös muistolehto ja tuhkan sirottelualue.

Siunauskappeli

Hautaan siunaamiset toimitettiin 1910-luvulta eteenpäin kirkkopihassa, nykyisen sankarihautausmaan itälaidalla sijainneessa siunauskappelissa. Kirkonkylän suuressa tulipalossa vuonna 1932 siunauskappeli tuhoutui. Seuraavana vuonna rakennettiin samalle paikalle uusi siunauskappeli. Tämä purettiin tarpeettomana vuonna 1975. Siunauskappeli oli pieni ja lämmittämättömänä talvisin hyvin epämukava. Siunaukset toimitetaan nykyään pääsääntöisesti kirkossa, joskus myös hautausmaalla. Hautausmaan uuden puolen etelälaitaan on jätetty tilavaraus mahdollist